 |
 |
|
Tieto on valtaa.
Salattu tieto ylivaltaa.
Vakoilulla on ollut
valtava merkitys keskeisillä yhteiskuntaelämän alueilla:
politiikassa, taloudessa, sodankäynnissä, yritysten ja
aatteiden välisessä kilpailussa. Vakoilun
parissa yksittäinen henkilö tai tekninen väline on
kyennyt muuttamaan kehityskulkuja ja kokonaista maailmaa
jopa enemmän kuin viralliset hallitukset.
Jotta myös suuri yleisö saisi tutustua näihin legendaarisiin
hahmoihin menetelmineen, maailman ensimmäinen vakoilun
erikoismuseo
avattiin yleisölle vuonna 1998. Se tapahtui maassa, joka on
ollut geopoliittisen ja teknologisen asemansa vuoksi
kansainvälisen vakoilun vilkasta toimintakenttää. |
|